tiistai 11. joulukuuta 2012

Last day of work

Tänään oli mun viiminen työpäivä ja jo eilisestä illasta asti oon hermoillu ihan liikaa. Riikka onneks oli meillä rauhottamassa mua. Tänään aamulla työt alko 9 mutta heräsin jo 6 aikaa ja sen jälkee kauheesti unta enää saanut. Kun tulin alas pojat oli jo koulussa ja hostmom lähti salille.. siinä se voivotteli kun Adaire tuli heti mun syliin kun näki minut, että Adaire raukka tää on teidän viiminen päivä. No se taidan olla kuitenkii miä jolle tää on kaikista vaikeinta. Luulin että itkisin viimisen viikon, mutta maanantaina vasta itkin ekan kerran kun hostmom ja pojat anto mulle lahjan. Mun hostmom sano että pitäähän mulla olla jotain Tiffanylta, eli sain sellasen aivan ihanan korurasian. Sitten vielä piti hyvästellä kavereita sen jälkeen niin ei helpottanut yhtään.




Tää tyttö taitaa tulla mun mukaan

Tää päivä meni tosi nopeesti ja pojat oli yllättävän mukavia, koska ne tietää että oli mun viiminen päivä. Illalla sitten meni vielä kerran hermot amerikkalaisiin, koska niinkin helppo asia kuin kuvien tulostaminen ei vaan toiminut. Kun tulin kotiin, niin menin antamaan tekemäni valokuva-albumin hostmomille ja siinähän sitte taas itkettiin. Tää vuosi on ollu kyllä ihan uskomaton ja tulee aina olemaan yks mun parhaimmista vuosista! Nyt on laukut pakattu ja sitten vaan odotellaan että nään Sannin Kaliforniassa.




perjantai 7. joulukuuta 2012

Jerry Springer

Maanantaina sain vihdoin ja viimein "hoidettua" yhden jutun mun listalta.. siis siltä mitä haluan tehdä täällä. Eli mentiin Riikan kanssa katsomaa Jerry Springer- showta. Tää show oli kyllä sen ajan käytön arvosta, koska mitäänhän me ei siitä jouduttu maksamaan. Siellä oli kolme erilaista riitaa erilaisista suhteista ja monet korkkarit lenti sivuun ja myös hiuksia revittiin päästä... Kuvia ei tietenkää saatu ottaa kuvauksen aikana mutta ennen showta on pari kuvaa.






sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hulinaa ja vilinää

Pari viime viikkoa on ollut yhtää hulinaa.. ensin hostmom oli 4 päivää poissa jossain kisoissa, sitten oli Adairen ja Gavinin synttärit, plus vielä kiitospäivä. No sain ainakin extra rahaa, kun tein sinä vkl kun hostmom oli poissa niin 74h töitä.

Mutta niistä synttäreistä ja kiitos päivästä.. tais olla ensimmäiset 1v/10v synttärit mitkä oli enemmän meille aikuisille kuin lapsille! Sama oli silloin ristiäisissä.. alkoholia on yllinkyllin ja lapsille vähän jotain herkkuja. Mun hostdadin perhe ja hostmomin kaverit jatko yöhön asti juhlimista, ite olin tietty mukana. Ja oli kyl ihan huippu kivaa. Meininki oli vähän sellanen että "tärkeintä oli että Adaire sai palan kakkua ja vähän lahjoja, kunhan vieraille (aikuisille) on juomista!!".











Kiitos päivänä nukuin sitten puoleen päivään ja skypettelin siinä kavereiden kanssa ennen kuin menin alas.. kello tais olla jotain 3 ja ne siellä oli jo alkanut ottamaan viiniä. Meillä oli hostmomin vanhemmat ja kaveri, sekä hostisän koko perhe. Tää oli mun ensimmäinen kiitos päivä ja haskaa oli! Tää on näille melkein isompi juhla kuin joulu ja ruokaa riitti vaikka koko kylälle. Laulettiin jotain laulujakin kesken illallisen, heh. Tästä sitten ne jatkoi juhlimista ja ite lähin Majan kanssa Black Friday shoppailu-kierrokselle. Tää Black Friday on sellanen, että kaupat on auki läpi yön ja kaikissa kaupoissa on hyvät tarjoukset. Ostin itelleni Abercromibie&Fitchin takin ja neuleen, sekä hatun American Eagelista. Oikeesti nää ois tullu maksaa yhteensä 240dollaria ja sain ne 120dollarilla! Siitä sitten kotiin nukkumaan 4am ja perjantai aamulla NYCiin Sannan ja Riikan kanssa. Ei ees väsyttäny.

Nycistä vähän kuvia kanssa:










10 päivää enää Darienissa ja sitten kohti Kaliforniaa!!  Mulla on jo ihan kauhea paniikki tästä kaikesta lähtemisestä ja kaikesta että onko nyt kaikki hotellit sun muut kunnossa. Todennäköisesti sinä päivänä kun lähtö koittaa, niin oon niin sekasin ja tiiä miten päin olis. Darienista on tullu mulle koti ja tästä perheestä ku oma perhe... oon niin surullinen ku joudun sanoo näille kohta heipat. Onneks nää ei oo hyvästit!









keskiviikko 14. marraskuuta 2012

11 kuukautta takana ja yksi edessä

Aika menee välillä ihan liian nopeasti, varsinkin täällä. Muistan kun mietin kauhuissani että kuinka pitkä aika on vielä että nään oman perheeni ja kaverit.. nyt on enää 4 viikkoa jälellä. Kauhea stressi ja paniikki on alkanut iskeä lähdöstä. Niin paljon vielä mitä haluan tehdä ja ostaa, mutta ei taida rahat riittää kaikkeen. Nää viikotkin menee niin nopeesti kun on niin paljon tekemistä ja tapahtumia. Torstaiaamuna mun hostmom lähtee tanssikisoihin ja tulee maanantaina takaisin. Onneks se ottaa kaks vanhinta mukaan niin mulle jää sit nuorimmaiset. On se hostdad täällä mun kanssa myös, mutta ei siitä niin paljon apua ole. Sunnuntain saan kuulemma vapaaksi, mutta sekin vähän arvelluttaa, koska mun tuurilla ne isovanhemmat ei pääsekään tulemaan tänne auttamaan tota isää.

Ensi viikolla on sitten paljon kaikkea kivaa tiedossa, keskiviikkona on Adairen 1v synttärit ja odotan innolla niitä!! "Mun" pieni vauva on jo 1v.. huhhu. Sitten torstaina on kiitospäivä, joka on todella iso juhla Amerikassa. Meille tulee paljon ihmisiä ja tulee varmasti olemaan todella hauska päivä. Sitten onkin mun viimeinen vapaa vkl. Oli tarkoitus lähteä Washingtoniin, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole rahaa siihen niin menen sitten "vaan" Nykiin. Haluan tehdä viimeisiä ostoksia ja käydä luistelemassa Central Parkissa. Saa nähä miten mun polvi siitä tykkää.
Näiden kahden viikon jälkeen mulla onkin enää kaksi viikkoa töitä ennen kuin nään mun parhaan ystävän Losissa. 26.12 oon sitten koto-Suomessa!! Hullua.

Tuun varmasti itkemään mun silmät irti kun pitää sanoa heipat mun hosteille ja kavereille. Olen saanut ihania uusia ystäviä, joihin tulen pitämään yhteyttä tämänkin jälkee. Yritän myös saada rahat kasaan, jotta pääsisin tänne käymään ensi kesänä.

Palaillaan!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Halloween!!

Olin ihan innoissani Halloweenista ja kaikesta mitä siihen liittyy, lukuunottamatta kauhu-leffoja.. mutta sitte Sandyn takia se siirrettiin viikolla. Mentiin kuitenkin sinä oikeana päivänä Trick or Treat kierrokselle meidän tiellä naapureiden kanssa. Pojat sai jo hurjan määrän karkkia pelkästään ehkä 15 talosta. Laitettiin asut odottamaan seuraavaa keskiviikkoa varten milloin koko Darienin piti mennä kierrokselle. No tiistaina kuultiin että on tulossa uusi myrsky jonka takia Halloween on siirretty perjantaille. Oltiin kaikki jo ihan kypsiä tähän touhuun ja yritettiin pitää se pojilta salassa, mutta tietenkin ne sai sen koulussa tietää. Perjantaina sitte poikien jääkiekon jälkeen asut päälle (tosin miä ja Adaire oltiin ihan normi vaatteissa) ja ulos hakemaan karkkia naapureilta. Mentiin pari katua kunnes alettiin Adairen kanssa kyllästyä touhuun kun puoletkaan taloista ei osallistunut, oli ihan tosi kylmä ja pimeää. Sain kauhean taistelun jälkeen raahattua ne kotiin. Ja siinä tuli sitten koettua se Halloweenkin.
Ja olihan mulla sitten pari viikkoa sitten myös Au Pairien Halloween pippalot, jossa oli yllättävän kivaa... tosin  olisi voinut kestää kauemmin kuin sen pari tuntia, haha.



Oravat tykkäs meijän kurpitsoista

Sandyn aikana pojat kokeili vähän asuja 



Sandy ei estäny meitä 

Sitte tuli lumimyrsky


Katottiin että kellä on isoin maha

maanantai 5. marraskuuta 2012

Sandy tuli ja meni

Kuten kaikki varmaan siellä Suomen päässä kuulikin että Sandy- hirmumyrsky oli täällä viime viikolla. Sunnuntaina tuuli jo sen verran ettei kauheesti huvittanut mennä ulos. Mutta vasta maanantai-iltana itse Sandy iski. Tuuli 60-70km tunnissa ja vettä satoi jonkin verran. Lehtiä ja pikku oksia lenteli koko ajan puista. Naapurit tuli meille 5pm aikaan illalliselle ja nautittiin vielä hetken sähköistä ja varsinkin lapset TV:stä. Joskus illalla 9 aikaa meni sitten sähköt.. meillä onneksi on generaattori mikä piti keittiön käynnissä, joten ruuat säilyi ja pystyttiin tekemään kaasuhellalla ruokaa normaalisti. Päivät meni aika hyvin kun pojat leikki naapureiden lasten kanssa ja minä viihdytin vauvaa. Illalla sitten ei ollutkaan niin mukavaa, ainut toimiva valo oli keittiössä ja kun halusin omaa rauhaa niin piti mennä pimeeseen huoneeseen, ainoana valona taskulamppu. Sain onneksi koneella katsottua Beverly Hillsin housewiveseja ja luin myös kirjaa (en siis oikeesti koskaan saa itteäni lukemaan kirjoja). Mutta siinä huomasi kuinka riippuvainen on elektroniikasta ja varsinkin Facebookista. Täällä ollessa sitä ilman en pärjäisi, koska yhteydenpito perheeseen ja kavereihin toimii parhaiten sen kautta.




Keskiviikko iltana saatiin sitten sähköt takaisin ja oi sitä ilon määrää. Heti Facebookiin ilmottamaan että kaikki kunnossa ja lukemaan vähän uutisia. Itse en ollut tajunnut kuinka paha tilanne oli koska olin käytännössä ne 3 päivää neljän seinän sisällä. Jos toi myrsky olisi tullut 50milea ylöspäin/itään niin meillä ei varmaan olisi kattoa pään päällä tällä hetkellä. Oltiin siis onnekkaita! Monilla kavereillani ei ole vieläkään sähköä tai jos on niin sai ne vasta vkl aikana takaisin. Nyt alkaa olemaan kaikki puut raivattu pois teiltä ja ihanaa kun koulut ovat taas auki. Oli tuo viime viikko aika hermoille käyvä kun kaikki 4 lasta kotona. Toivotaan ettei nyt tule mitään lumimyrskyjä ennen kun lähden, koska silloinhan kukaan ei mene taas kouluun..




PS. 5VK TÖITÄ!! 

lauantai 20. lokakuuta 2012

Fall is here

Viime vkl mulla oli lokakuun vkl vapaa ja menin Nooralle viimeistä kertaa. Oli aivan ihana päästä tästä talosta  pois hetkeksi ja ottaa hieman rennommin. Vaikka onhan siellä myös kaksi lasta (molemmat niin huippuja), niin silti se ei ole sama asia, koska vastuu on jollain toisella. hehe. Ja ei edes haitannut vaikka ne olisi sylissä tai höpöttäisi koko ajan, koska tiesin että se tulisi olemaan ehkä viiminen kerta ku nään ne.

No kuitenkin perjantaina mentiin Nooran hostien kanssa "viimeiselle" illalliselle ja jäätiin siitä ostarille vielä hetkeksi. Vaikka mitään ei saisi ostaa niin mukaan tarttui Hollisterin huppari ja kollarit, jotka on pitänyt ostaa jo kauan aikaa! Sieltä kiirellä yritettiin löytää ruokakauppa mistä saataisiin yhtiä parhaimpia keksejä ja leffa illaksi. Mutta GPS vähän sekoili ja lopulta oli liian myöhäistä löytää edes koko kauppa. Päätettiin pysähtyä ostamaan jädeä joltain pelottavalta huoltoasemalta jossa ne luuli meitä puolalaisiksi. Se yritti niin väittää että kato nyt toi sun kaveriskii puhuu puolaa! haha tai sit ei. Lopulta löydettiin vielä se Red Box (mistä saa vuokrattua leffoja), mutta kun tultiin kotiin niin oltiin tosi väsyneitä ja katottiin vaan Big Brother ja käytiin nukkumaan.

Launtaina heräiltiin todella myöhään, ja tehtiin rauhassa brunssia Nooralla. Luultiin että meillä on aikaa katsoa se eilinen leffa, käydä suihkussa ja laittautua, mutta tajuttiin kuitenkin että tulee aika kiire sinne korispeliin mikä alkoi 7:30pm. Ei muutakun äkkiä suihkuun ja laittautumaan, jäi leffakin sitte katsomatta.
Oltiin molemmat innoissamme siitä pelistä ja Nooralla oli oikein Knicksien paita ja mulla lakatut kynnet. En siis ehtininyt ostaa paitaa eikä meidän lähellä vielä myydä niitä ku kausi ei ole alkanut. Tää peli oli siis harkkapeli (Knicks vs. Celtics). Oli aivan huippu fiilis ja huudettiin lopussa niin kovaa, koska peli oli niin tiukilla koko ajan. Mentiin jopa jatkoajalle. Knicksit kuitenkin vei voiton, GO KNICKS!


Knicks vs. Celtics




Tuolta me kateltiin peliä



GO KNICKS!!

Sunnuntaina lähdimme Bostoniin ja Riikka liittyi meidän seuraan. Oon silloin Tammikuussa siellä ollut Siirin kanssa, mutta olin vasta tullut ja kaikki näytti silloin suht samalta. Nyt pystyin eri tavalla katselemaan ja kunnolla nauttia siitä. Boston on enemmän Eurooppalainen vanhoineen rakennuksineen ja siellä on paljon rauhallisempaa kuin esim New Yorkissa. Käytiin myös katsomassa Harvard- yliopisto, joka oli aivan mahtava! Se oli aivan kuin leffoista..
Sieltä sitten heitettiin Noora kotiin, sanoin heipat sen hostmomille (joka on ollut mulle sellanen toinen perhe täällä) ja suuntana kohti kotia. Ajettiin Riikan kanssa aika nopeesti kotiin, kiitos Riikan! Olin jo 10 aikaa kotona ja suoraan kaaduin sänkyyn.

Harvard

Upeat syksyn värit näkyy jo


Boston- Beantown






Kunnon amerikkalaiset snäksirattaat





 <3

Täällä alkaa olla jo ihan syksy, lehdet tippuu maahan ja ilma viilenee.. pitää kaivaa pitkät housut ja takit esille siis. Halloween näkyy jo kaikkialla mikä on todella upeeta ja myös uutta minulle. Minä ja pojat ollaan jo niin innoissaan ettei malteta odottaa! Tää on näittenkin perheelle "erikoinen", koska on Adairen ensimmäinen halloween. Löysin jo asunkin itsellini ja siitä sitten kuvia kun puen sen päälleni.


Enää yksi vkl vapaa ja silloin olisi tarkoitus viettää Thanksgiving Riikalla ja pe-su Washingtonissa. Ja siitä sitten pari viikkoa enää töitä! Oon niin paniikissa jo nyt... Tuun itkemään silmät päästäni kun joudun sanomaan heipat mun perheelle.

Palaillaan